|
Lapsuudenkotini Synnyin tiistaina, huhtikuun 11. päivänä vuonna 1967, Mäntsälässä, joka sijaitsee n. 60 kilometriä Helsingistä koilliseen. Äitini ja isäni olivat kohdanneet teologisessa tiedekunnassa, ja isän papintyö oli vaatinut häntä muuttamaan eri seurakuntiin, Lohjalle, Pukkilaan ja Mäntsälään. Minulla oli tuolloin 7-vuotias isoveli ja kolme isoa siskoa, 5-, 4- ja 2-vuotiaat. Pikkuveljeni Risto syntyi kuutta vuotta myöhemmin, 1973, Pyhämaassa, jonne muutimme, kun olin 4-vuotias. Pyhämaa sijaitsee Uudenkaupungin ja Rauman välissä meren rannalla. Lapsuuden maisemiani olivat seuraavat neljä vuotta Pyhämaan suuren puupappilan ympäristö, omenapuut ja meren ranta. Rakkaaksi tulivat tyrskyinen meri, niukat kallioluodot, tyrni ja kataja. Herkkuani oli savustettu kampela. Kutun juustoa saimme Kuttumammalta. Pyhämaa on rukoilevaisseutua. Kuljin paljon isäni mukana kirkollisissa toimituksissa, ja näin ikäisekseni paljon hautajaisia, häitä ja ristiäisiä. Kylän kotiseuroissa isäni puhui pitkään, ja aina lopussa laulettiin rukoilevaisten kansanlaulu: "Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää..." Menin kouluun kuusivuotiaana. Yhdistetyllä 1-2 -luokalla oli seitsemän oppilasta. Vastustin ankarasti Pyhämaan kuntaliitosta Uudenkaupungin kanssa, ja olin naapurin Karin kanssa itsenäinen Pyhämaa -liikkeen aktivisti. Poriin muutimme, kun olin kahdeksanvuotias. Isästä tuli Keski-Porin seurakunnan kappalainen, ja asuimme Eteläpuiston kerrostalon kymmenennessä kerroksessa. Menin suoraan Cygnaeuksen koulun kolmannelle luokalle, ja muutos Pyhämaan kouluun verrattuna oli melkoinen. Koulussa olin sekä pidetty että kiusattu erikoisen kotitaustani vuoksi. Minut tunnettiin papinpoikana. Kotimme oli vahva linnake. Keskinäinen tuki oli ehdoton ja luja. Meillä oli ikiomat laulumme, tapamme ja rukouksemme, sekä poikkeuksellisen rohkea elämänasenne. Joidenkin satakuntalaisten suuri pelokkuus toisten ihmisten mielipiteille tuntui perheestämme oudolta. Mielestämme elämä oli lyhyt, ja se piti käyttää hyvin. Piti elää aidosti ja rohkeasti, eikä pelätä toisia, tai odottaa toisilta ihmisiltä lupaa elää omaa elämäänsä. Lapsuuden kotiimme kuului vahvasti musiikki. Lauloimme päivittäin, ja soitimme eri instrumentteja. Aloitin baritontorven soittamisen jo 6-vuotiaana. Myöhemmin soitin trumpettia ja vetopasuunaa. Isoveljeni soitti taitavasti trumpettia. Isot siskoni soittivat saksofonia, trumpettia ja käyrätorvea. Pikkuveljeni vingutti viulua. Suoritettuaan Sibelius-akatemiassa ja Amsterdamin konservatoriossa musiikin maisterin tutkinnon hän ryhtyi ammattimuusikoksi, ja on soittanut portugalilaisessa ja espanjalaisessa sinfoniaorkesterissa. |
|